Lähtöhässäkkää.

Terve. Olen nyt jo turvallisesti Riossa mutta ei tänne helppoa ollut päästä. Sillon kun ostaa viikkoa ennen lähtöä mahdollisimman halvat lennot niin saattaa joutua vaihtamaan konetta useaan otteeseen. Minähän päätin lentää Helsingistä Rioon Lontoon, Madridin ja São Paolon kautta (viimeisimmässä piti vaihtaa lentokenttää!). Lontoossa oli oikein mukavaa. Kävin syömässä sushia sellaselta liukuhihnalta! Odotin Heathrowssa 5 tuntia ja jatkoin sitten Madridiin, jossa oli todella iso ja epäselvä lentokenttä. Tai sitten se vaan vaikutti siltä kun ei ollut hirveästi aikaa vaihtoon...
Edessä oli kaikista lennoista pisin: Atlantin ylitys 10 tuntia. Minulla kävi uskomaton tuuri kun check-in:issä minulle sanottiin että lennän bisnesluokassa! En olisi uskonut että 10 tunnin lento voi olla niin mukava. Siellä tarjoiltiin heti aluksi tuoretta appelsiinimehua ja kuohuviiniä!! Sitten saatiin menyy jonka joku huippukokki oli suunnitellut. Alkupalaksi oli gazpachoa, tuoretta leipää ja hanhenmaksaa. Sitten pääruokana oli jokirapupastaa ja jälkkäriksi juustolautanen ja kirsikkasorbettia. Kyytipojaksi sai valita "talon" seitsemästä viinistä mieluisin. Istuin matkan sellasen lihavan porvarin vieressä jolle kaikki tämä lysti tuntui olevan itsestäänselvää. Hän pisti lentoemännät tuomaan hänelle 3 kertaa uuden viinilasin kun hänelle ei kelvannut. Minä vaan meinasin nauraa ääneen kun oli niin luksusta. Sitten kaikkien käsinojien alta löyty omat pienet telkkarit joista löytyi parikymmentä eri elokuvaa, joista sai valita mieleisensä. Itse en jaksanut katsoa kun puoli tuntia jotain jenkkikomediaa kun alkoi jo väsyttämään. Käänsin tuolin vaaka-asentoon (sen sai vaaka-asentoon!) ja laitoin kevyen hieronnan päälle (kevyt hieronta!). Nukuin oikein rattoisasti 7 tuntia ja söin sitten luksusaamupalan. Sittel laskeuduimmekin jo Brasilian maalle.
São Paolo se vasta lystiä olikin kun heti koneesta päästyään piti jonottaa puolitoista tuntia että poliisi laittoi leiman passiin että tervetuloa. Jännitti lähinnä se että aikaa seuraavaan lentoon oli vain 3 tuntia joista tosiaan puolet meni jonottaessa. Kun pääsin läpi passintarkastuksessa lähdin nopeasti etsimään bussia joka menisi Congonhas-lentokentälle. (Onneksi en ottanut ruumaan matkatavaroita!) Löysin onneksi bussin 3 minuuttia ennen sen lähtöä ja sitten jännitinkin että ehdinkö seuraavalle lennolle. Minulla ei ollut tosiaan aavistustakaan kuinka pitkän matkan päässä toinen lentokenttä olisi. Tiesin vaan että se on kaupungin toisella laidalla. Reilu tunti siihen matkaan sitten menikin. Olin siis kentällä n. 40 minuuttia ennen koneen lähtöä, joka ei olisi Euroopassa ikimaailmassa käynyt päinsä. Mutta kun kerta rasiliassa ollaan niin eihän se mitään haitannut. Läpivalaisussakin ne kysyi että onko nesteitä ym mukana ja kun näytin puolen litran vesipulloani he vain totesivat että pistä reppuun...Ehdin siis hyvin viimeiselle lennolle, joka kesti vain tunnin verran ja olinkin perillä Riossa!
Rion lentokentällä piti olla koulun edustaja vastassa joka veisi minut majapaikalleni, mutta ei ollut. Odottelin tovin ja päätin sitten soittaa ja tarkistaa että onko kuski myöhässä vai onko sellaista edes lähetetty (vaikka olin saanut mailin jossa sanottiin että minut tullaan hakemaan.) Koululta vastattiin että oppilaat haetaan vain kansainväliseltä lentokentältä, ei St. Dumontilta missä minä olin. (Tosi reilua lähettää mailia että juu onnistuu, mutta jättää ilmottamatta että vain jos saavut kansainväliselle kentälle.) Mutta eipä tuo haitannut. Otin sitten taksin ja istuin koko matkan suu auki takapenkillä. Siinä se nyt oli se tuleva kotikaupunki seuraavaksi vuodeksi. Sokeritoppavuori & Jeesukset ja kaikki. Huhhuh. Täytyy sanoa että vielä hienoisessa kulttuurishokissa ollaan mutta eiköhän se tästä.

Até mais! Kirjottelen lisää myöhemmin. Paljon on ehtinyt jo tapahtua mutta nyt en jaksa istua sisällä.:)